tiistai 22. toukokuuta 2012

Materiaalia muualla Internetissä

Kun menee Youtubeen ja laittaa hakusanaksi Ravintola Loiste, eteen tulee kyllä muutamia videovaihtoehtoja, mutta vain ensimmäinen liittyy jollain tapaa Loisteeseen. Siinä jonkin kilpailun finalisti Paulo Lehtinen kertoo hieman itsestään Loisteen tiloissa, sillä on hän oli silloin siellä töissä.

Minun mielestäni olisi loistavaa, jos Youtubeen voisin itse Loisteen toimesta ladata vaikka jonkinlaisen esittelyvideon, jossa ei välttämättä tarvitsisi edes puhua, vaan video toisi elegantin ja rauhallisen tunnelman ja herättäisi halun käydä siellä ihan vain tunnelmankin vuoksi.

Videon voisi tehdä esimerkiksi hyödyntämällä Flickr.com -sivustolle lisätyistä kuvista Loisteesta. Sieltä löytyy kuvia iloisista asiakkaista, hieman ruuasta ja viinistä ja näköaloista. Flickr.com on kyllä hyvä siinä kun siellä voi katsoa Loisteenkin kuvat diaesityksenä, jolloin näkee helposti ja vaivattomasti kaikki kuvat.
Flickr.com ja Ravintola Loiste

Loisteen olisi hyvä tehdä yksinkertainen yritysesittely joko Slidesharen tai Prezi.com:n kautta. Prezi, Loiste, tuolta löytää parin kuvan tekstin Loisteesta, mutta se ei kerro itse Loisteesta oikeastaan mitään. Prezi.com olisi erinomainen sivusto tehdä yksilöllinen ja hauska esittely, jossa kerrottaisiin esimerkiksi mihin isompaan ryhmään Loiste kuuluu, minkälainen on asiakaskunta, hintataso, sijainti ja vaikka mitä muuta! Lisäksi enemmän kuvia ylipäätään nettiin, ne kuitenkin kertovat enemmän kuin sanat.

Aromikasta



Aromi-lehdellä on oma tämmöinen Kollegakortti, joka on tarkoitettu rohkaisemaan horeca-alalla työskenteleviä syömään ulkona ja hakemaan oppia, kokemuksia ja vertailukohteita omaan työpaikkaan. Ravintola Loiste kuuluu niihin ravintoloihin Helsingissä, joista tällä kortilla saa etuuksia.

Koodi

Loisteella ei ole nettikauppaa, eikä se mielestäni sitä tarvitsekaan. Ellei nyt tule jotain armotonta tarvetta kauapata pullonavaajia ja grillauspihtejä...

Jonkinnäköinen mobiiliapplikaatio olisi kyllä hauska, ihan vaikka niinkin yksinkertainen, jolla pääsisi suoraan tarkastelemaan lounaslistaa tai voisi tarkistaa kuinka täyttä ravintolassa on juuri sillä hetkellä.


QR-koodi voisi myös sisältää vaikkapa Google Maps-palveluun rakennettuja karttoja, jotta asiakas varmasti osaa myös suunnistaa paikalle. Jotta elämä olisi hauskempaa, voisi siihen sisällyttää myös musiikkia tai vaikkapa videona keittiömestarin tervehdyksen, se olisi ainakin omaperäistä.

Applikaatiosta voisi myös päästä suoraan vaikkapa eat.fi arvosteluihin. Harmi vain, ettei Loisteella ole kovin kummoisia arvosteluita siellä...

Ei muuta kun koodia Cityn sivuille!

www.ravintolaloiste.fi

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa on todettu, Loisteen nettisivut ovat vain suomen kielellä. Tämä on huomattava puute Loisteen muuten ihan kelpo sivuissa! Etusivulla on selkeästi linkit ravintolan eri osioihin ja kun selaa alemmas, löytää helposti väylän viikon lounasinfoon, ajankohtaisiin uutisiin ja ruokalistaan. Sivuilta löytyy myös helposti linkki, jonka kautta pääsee tykkäämään Loisteen Facebook -sivuista.

Sivuilla on Loisteen tiloista virtuaalikierrokset, joissa näkyy hyvin millaista on eri puolella Loistetta. Jotta kierroksia pääsee katsomaan, Loisteen sivuilta ohjataan Sokos Hotellien sivuille ja sitä kautta voidaan valita mitä osaa ravintolasta (tai vaihtoehtoisesti hotellista) haluaa katsella.

On mukavaa vierailla Loisteen sivuilla, josta löytyy vaihtuvia kuvia ja selkeä ja valoisa tausta. Tarvittavat tiedot ravintolasta ja sen tarjonnasta löytyy vain yhden, korkeintaan kahden klikkauksen päästä.

Sivujen kautta ei voi varata pöytää, mikä varmasti helpottaisi ja nopeuttaisi useiden asiakkaiden kohdalla päätöstä varata pöytä. Mielestäni voisi ottaa käyttöön sellaisen järjestelmän, jossa olisi jopa pohjakartta mukana josta näkisi mitkä pöydät ovat vapaat ja voisi itse valita pöydän, aivan kuin itse voi laita istumapaikan leffateatterissa kun varaa netin kautta paikan.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Yhteisöllisyyttä - lähinnä FB:ssa

Loiste on luonut profiilin Facebookiin, ja se on itse asiassa melko hyvä! Se on selkeä ja ajankohtainen ja sieltä löytyy myös viikon lounaslista. Kuvia löytyy ravintolan eri tiloista. Tykkääjiä on yli tuhat, joten profiili on selkeästi kannattanut perustaa. Facebookprofiili tarkoittaa kuitenkin ilmaista mainosta!

Google plus -palveluun Loiste ei ole ainakaan vielä liittynyt, mutta Suomessa se onkin vielä hieman tuntemattomampi foorumi. Loiste ei ole katsonut Twitteriäkään tarpeelliseksi kanavaksi tavoittaa asiakkaitaan. Toisaalta en usko että Loisteen kannattaakaan Twitteriin lähteä, sillä panostus Facebookiin ja joskus vielä Google Plussaan tuo varmasti enemmän hyötyä kuin olla mukana puoliteholla kaikissa mahdollisissa viestintävälineissä. Facebookiin voisi mielestäni vielä laittaa lisää kuvia joistain ruoka-annoksista herättämään katsojien ruokahalun ja innon päästä nimenomaan tuonne. Sieltä löytyy nyt jo muutamasta annoksesta hyvä kuva.

No new messages

En saanut yhden yhtä uutiskirjettä. Buu.



 



Kaikki asiat, jotka ravintola on koonnut nettisivujensa ajankohtaista- osioon, ovat mielestäni uutiskirjeen arvoisia. Esimerkiksi: MM-lätkää seurataan Bar Loisteessa, Loisteen terassi on auki, ruokalistat vaihtuvat. Sivuilla on myös jonkinnäköinen kilpailu käynnissä, josta voi voittaa kymmenen hengen saunaillan, siitäkin voisi laittaa sähköpostin. Miksei lähettää asiakkaalle myös joka viikko vaihtuva ruokalista.

Jos ei muuta, niin kyllähän ne sähköpostit ainakin huomiota herättävät, vaikka päätyisivätkin samantien roskakoriin.

Luulenpa, että Facebook on tällä hetkellä tärkeämpi markkinoinnin väline Loisteelle kuin uutiskirjeet, sillä lähes kaikki listaamani mahdolliset uutiset löysin kuin löysinkin ravintolan naamakirjasivulta. Jopa tuo mainitsemani lounaslista löytyi siltä. Miksei, kyllähän se ajaa melkeimpä saman asian. Ja toimiikin ainakin minun mielestäni paremmin kuin yksipuolinen sähköposti. Facebookissa asiakas voi periaatteessa olla vuorovaikutuksessa ravintolan kanssa, tai siis sen kanssa joka niitä päivityksiä kirjoittelee. Riippuu myös siitä, että onko päivittelijä halukas vastailemaan asiakkaiden kommmentteihin jne. Mutta silti hauskempi ja rennompi tapa.





tiistai 15. toukokuuta 2012

Viestiä pukkaa(ko)

Tilasin juuri ravintola Loisteen uutiskirjeen. Tilaukseen piti laittaa nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Kerron myöhemmin mitä jännittäviä uutisia vastaanotin vai vastaanotinko sittenkään...

lauantai 5. toukokuuta 2012

EAT.fi kertoo kaiken

)Ravintola Loisteeseen syömään, onkohan se millainen ravintola? Kysy kaverilta, soita tutulle vai kannattaisiko kysyä yleisöltä? Onneksi on neljäs oljenkorsi, katso Internetistä. Hakusanaksi yksinkertaisesti Ravintola Loiste arvostelu--------à Mahtavaa 11 arvostelua heti ensimmäisellä sivulla, lue yksi, lue kaikki. arvostelujen keskiarvo noin kolme, sehän on hyvä, tälläistä kehtaa näyttää. Ruokaa kehutaan ja terassia kehutaan, mutta hintaa ja fiilistä moititaan… No onneksi tuon aina mukanani hyvä fiiliksen ja rahaa nyt on opiskelijalla tunnetusti vaikka muille jakaa… Ruokaa tässä mennään syömään, loisteeseen siis. Tätä mieltä on Eat --------------->

Loisteeseen syömään



  Ravintola Loisteeseen on espoolaisen vaikea löytää, onneksi on google maps. Google-karttaan Loisteen osoite Kaivokatu 3 00100 Helsinki, siellähän se pöllistelee. Ensin katso maastokuva, hae reittiohjeet ja katso vielä katukuva, jotta varmasti muistat mistä ovesta sisälle mennään. Onneksi sijainti on mahtava, jos julkisilla kulkee niin ei montaa kymmentä metriä tarvitse kävellä, jos on Loisteeseen määränpää. 

Google loistaa Loisteelle

Googleen hakusanaksi Ravintola Loiste…… Kyllä, Loiste on vallannut ensimmäisen hakupaikan ja seuraavinakin vaihtoehtoina on Loisteteemaiset vaihtoehdot, mahtavaa dominointia. Ensimmäinen hakutulos ei anna pelkkää linkkiä ravintolan sivuille, vaan mahdollistaa suoran tien niin A la carte listoista kabinetin varauksiin. 
Hakusana oli kohtuullisen tarkka, koitetaan pelkästään sanalla Loiste. Ravintola Loiste edelleen paikalla yksi, mutta tällä hakusanalla ravintola Loiste ei enään määrittele sivun teemaa. Hakusana loiste antaan kaksi ravintola-aiheista tärppi, mutta muut tulokset ovat aiheemme ulkopuolella. Vielä kokeillaan hakusanalla ravintola Helsinki….. Ei, valitettavasti Loiste ei ole attribuoinut tätä hakuvaihtoehtoa, pitäisikö?

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kimppadiileistä

Nyt jutellaan ryhmätarjouksista.

Ryhmätarjouksia tarjoavat esimerkiksi  http://www.groupon.fi/ sekä http://facediili.fi/.
Kimppadiilit perustuvat siihen, että tarjotaan asiakkaille palveluita todella edulliseen hintaan. Hintojen alhaisuus perustuu taas siihen, että kyseinen diili toteutuu vasta, kun sen on ostanut ennalta määritelty määrä ihmisiä. Mikäli diilin ei liity tarpeeksi montaa ihmistä, diili purkautuu.



Loiste ei ole vielä lähtenyt leikkiin mukaan.
Kuinka kimppadiili sitten hyödyttäisi ravintola Loistetta?
Seuraava teksti on napattu Facediilin sivuilta http://facediili.fi/business/.

Etsitkö vaivatonta, tehokasta ja sujuvaa tapaa hankkia uusia asiakkaita ilman investointeja?

Lehti-, radio- ja TV-mainokset edustavat kaikki hyviä vaihtoehtoja yrityksen esilletuomiseen. Uudet innovaatiot, kuten Internet ja sosiaalinen media ovat kuitenkin muuttaneet  elämäntapamme. Ne vaikuttavat niin päivittäiseen kanssakäymiseemme, kuin ostamiseen ja uuden oppimiseenkin. Virtuaaliset diilit ja sosiaalinen media ovat mullistaneet yritysten markkinointisuunnitelmat lyhyessä ajassa, ja tarjoavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia kaikenkokoisille yrityksille.


Facediilin kautta yrityksesi pääsee suoraan mukaan uuteen ja turvalliseen "päivän diili" -liiketoimintaan. Miksi sijoittaa ainoastaan perinteiseen mediaan, kun Facediili tuo Sinulle haluamasi asiakkaat sopivissa määrissä sopivaan ajankohtaan -- takuulla. Yrityksen pitää olla siellä, missä asiakkaatkin ovat!


Meidän kanssa yhteistyö on yksinkertaista, koska hoidamme kaiken puolestasi. Teemme yritysesittelyn, tarvittaessa näkyvyyden perinteisiin medioihin, lähetämme uutiskirjeen, olemme aktiivisia Internetissä ja sosiaalisissa medioissa sekä hoidamme laskutuksen -- Sinulle jää ainoastaan asiakkaiden palveleminen!



Facediilin kautta pääset hankkimaan asiakkaita edullisesti, koska komissiomme on ainoastaan osuus toteutuneista lahjakorttiostoksista. Toisin sanoen meillä tehdään ainoastaan diilejä, joissa kaikki voittavat.



Näkyvyyden lisäksi ravintola Loiste todennäköisesti saisi useita uusia asiakkaita. Mutta tällä on myös omat varjopuolensa, sillä kimppadiilit voisivat tuoda ravintolalle myös ns. epätoivottuja asiakkaita, jotka voisivat vahingoittaa ravintolan imagoa ja pelottaa pois vanhoja, hyväksi koettuja asiakkaita. Riskipeliä.